Nintendon Pokemon Go mobiilipeli on noussut yleiseksi puheenaiheeksi aina lapsista varttuneempiinkin kansanosiin asti. Pelin suosio on ollut räjähdysmäistä ja paikoitellen ihmiset ovat lähteneet massoittain liikkeelle pelin innoittamana - ja nimenomaan liikkeelle!

Pelimaailmassa harvemmin puhutaan liikkeelle lähtemisestä, vaan pelaamiseen yhdistetään ennemmin passiivisia ja jopa rappiollisia mielikuvia. Monen mielestä peliteollisuus on degeroinut osan ikäluokasta aina 80-luvulta lähtien. Nyt on kuitenkin aika viimeistään muuttaa käsitystä pelaamisen mahdollisuuksista liikkumiseen innostamisessa. 

Pioneerina liikkeen tuomisessa mukaan pelaamiseen pidetään Wii-pelikonsolia, jonka Nintendo julkaisi vuonna 2006 - täsmälleen kymmenen vuotta takaperin. Silloin ensimmäistäkään Iphonea ei oltu vielä julkaistu ja Nokia oli puhelinmarkkinoiden lyömätön kuningas.

Kymmenessä vuodessa mobiiliteknologia on kehittynyt valtavasti ja niin myös alan toimintakulttuuri. Nokia on kuollut ja kuopattu puhelinmarkkinoilla ja nykyiset laitteet mahdollistavat jopa näyttävämpien pelien pelaamisen mobiilissa kuin kymmenen vuoden takaisilla pöytäkoneilla. 

Pioneerina liikkeen tuomisessa mukaan pelaamiseen pidetään Wii-pelikonsolia, jonka Nintendo julkaisi vuonna 2006 - täsmälleen kymmenen vuotta takaperin. Silloin ensimmäistäkään Iphonea ei oltu vielä julkaistu ja Nokia oli puhelinmarkkinoiden lyömätön kuningas.
 
Miksi Nintendo on onnistunut?

Nintendo toi liikkeen konsolipelaamiseen ja jälleen kymmenen vuoden kuluttua se tekee saman mobiilipelamisessa. Nintendo on tajunnut sen, että pelaamisen tuottamaa mielihyvää lisää tunne omasta aktiivisesta roolista osana peliä ja kehollisuudesta rinnakkaistodellisuudessa. Pelaaja ei ole enää rinnakkaistodellisuudessa seikkailevaa pelihahmoa ohjaimella liikuttava passiivi, vaan omalla ruumiillaan todellisessa maailmassa liikkuva aktiivi.  

Pokemon Go:ssa on kuitenkin yksi suuri valtti verrattuna Wii:hin. Se on laaja yhteisöllisyys. Wii:ssä yhteisöllisyys toteutui korkeintaan kaveriporukassa ystävien kanssa yhdessä pelatessa. Pokemon Go:ssa yhteisöllisyys mitataan kaupunkien mittakaavassa ja entuudestaan tuntemattomat pelaajat jakavat saman kiinnostuksen kohteen. Tämän lisäksi peliympäristö ei rajoitu oman olohuoneen televisioruutuun, vaan ympäristönä on pelaajan koko elinpiiri.

Pokemon Go:n suosio (punainen pystysuora viiva) verrattuna aikaisempiin menestyspeleihin mobiilissa.

Pokemon Go:n suosio (punainen pystysuora viiva) verrattuna aikaisempiin menestyspeleihin mobiilissa.

Mitä Pokemonit kertovat liikuntakäyttäytymisestämme?

Nykyisin kiinnitetään entistä enemmän huomiota omaehtoisen liikkumisen lisäämiseen ja asennekasvatukseen liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Nykyisessä kulttuurissa yksilöllisyys on korostunut myös liikuntaharrastuksissa. Liikunnan ja urheilun yhteisöllisyyden hakeminen on siirtynyt joissain tapauksissa suorasta sosiaalisesta kanssakäymisestä epäsuoraksi, jossa yhteisöllisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne välittyy esimerkiksi sosiaalisen median tai mobiilisovelluksen välityksellä.

Nuorten elämä on ollut teknistynyttä jo pitkään. Liikunta ja liikkuminen ovat yhä enemmän linkittyneenä elektroniikkaan ja mobiiliin. Tämä kehityslinja tulee myös ottaa huomioon nykyisten nuorten liikunnalliseen elämäntapaan opastamisessa, mikäli toteutettavat toimenpiteet aiotaan pitää vaikuttavina myös tulevien ikäluokkien kohdalla. Meidän liikuntauskovaisten täytyy ymmärtää, että liikunta ja liikkuminen eivät ole itseisarvoja kovinkaan suurelle osalle väestöstä. Monet liikkuvat vain liikunnan välineellisen arvon vuoksi ja silloin liikunta koetaan helposti henkisesti raskaaksi ja tyydyttämättömäksi. Kun liikunta tulee kuitenkin "puolivahingossa" muun aktiviteetin ohella, niin fyysisen aktiivisuuden harjoittamiseen ei yhdistetä negatiivisia assosiaatiota ja sitä ei koeta samalla tavalla raskaaksi pakkopullaksi. 

Biologian kannalta ei ole merkitystä, millä nimellä kutsumme fyysistä aktiivisuutta. Merkitystä on vain sillä, että fyysistä aktiivisuutta on riittävästi. Tulipa se sitten itseisarvoisena liikunnan tai urheilun harrastamisena, työn ohessa tai kenties mobiilipelin tiimellyksessä. On vain entistä parempi, että ihminen vielä nauttii fyysisen aktiivisuuden lähteestä ja saa siinä samalla vielä tyydytettyä luontaisia sosiaalisia tarpeitaan.

Vastauksena blogin otsikkoon voisikin sanoa, että toivon mukaan Pokemonit onnistuvat siinä, missä me olemme epäonnistuneet, nimittäin liikuttamaan liikkumattomia. Sen me näemmä parin vuoden sisällä, emmekä vain Pokemonien vaan koko mobiilialan osalta.

Comment