Koulussa tapahtuvalla liikunnalla on merkitystä poikien käsityksiin maskuliinisuudesta ja siihen, miten he liikuntaan ylipäätänsä suhtautuvat. Tavallisestihan juuri poikien kuvitellaan olevan kiinnostuneita koululiikunnasta ja tämä oletus voi jo itsessään suunnata oppilaiden kiinnostusta. 

Sukupuoliroolit opitaan tiedostamatta pitkän ajan kuluessa ja oppimisympäristöinä ovat kaikki arkipäiväiset tilanteet. Keho on kiinteästi mukana maskuliinisuuden merkityksissä ja tämän vuoksi liikunnalla on erityinen asema poikien maskuliinisuuden kehittymisessä. (Light 2008, 163.) Kouluympäristössä esiintyy kuitenkin monia eri maskuliinisuuden tyyppejä, joista hegemoninen maskuliinisuus on tavoitelluin. Tämä merkitsee Hickeyn tutkimuksen mukaan ylenkatsovaa suhtautumista vastakkaisen sukupuolen liikunnallisiin taitoihin ja oman sukupuolen liikunnassa heikommin menestyviin koulutovereihin.

Asetelma voi vahvistua piilo-opetussuunnitelmassa opettajien sitä tiedostamatta, jolloin liikunnanopettajien toiminta vain vahvistaa hegemonisen maskuliinisuuden tavoiteltavuutta. (Hickey 2008, 156.) Pojat kuitenkin soveltavat valikoivasti hegemonisen maskuliinisuuden ominaisuuksia ja voivat vaihtaa sitoutumisen astetta. (Light 2008; Light 2007.)

 

Koululiikunta ei ole merkittävä tekijä sukupuoliroolien muodostumisessa

Liikunnallisesti taitavat pojat saavat arvostusta koulutovereiltaan ja ovat kaveripiirissään suosittuja (Hickey 2008; Light 2007; Goig. 2008). Goig (2008) kuitenkin mainitsee poikien isien ja valmentajien vaikuttavan enemmän maskuliinisuuden kehittymiseen kuin koululiikunnan. Tämän kautta harrastuksissa opitut käyttäytymismallit tulevat käyttöön myös koulussa (Hickey 2008) Lisäksi pojat ottavat mallia huippu-urheilusta ja siinä esiintyvistä malleista (Light 2007; Goig 2008). Näiden avulla pojat rakentavat omaa sosiaalista pääomaansa kouluyhteisön vaatimusten mukaisiksi (Hickey 2008).

Australian kouluissa paljon pelatun rugbyn piirissä on todettu poikien sosiaalistuvan pelattavan pelityylin henkeen ja sen muuttaminen jälkikäteen on ollut hidasta. Tässä tapauksessa koulun rugbyvalmentajat ovat välittäneet maskuliinisia toimintamalleja korostamalla kurinalaisuutta, voimaa ja virheettömyyttä valmentaessaan joukkuetta. Pojissa on kuitenkin aina niitä, jotka kyseenalaistavat hegemonisen maskuliinisuuden tai eivät toteuta sitä täysinäisesti esimerkiksi korostamalla omaa individualismiaan tai vapaata pelityyliä. Sama huomio on tehty myös tutkimuksessa, joka tehtiin japanilaisista koulurugbyjoukkueista. (Light 2008.)

Japanilaisessa yliopistourheilussa maskuliinisuuden tunnusmerkkejä ovat tiivis ryhmähenki, kollektiiviset tavoitteet ja hierarkkiset sosiaaliset suhteet yhteisön sisällä (Light 2008; McDonald 2009). Empatia ja avoimuus eivät ole kuitenkaan täysin poissuljettuja kaikissa yhteisöissä ja ne eivät välttämättä ole ristiriidassa maskuliinisuuden kanssa, sillä kovuuden katsotaan perustuvan enemmän ankaraan harjoitteluun ja itsensä likoon pistämiseen. Esimerkiksi itkeminen ei osoita heikkoutta, vaan kaikkensa yrittämistä harjoituksessa. Vaikka valtakulttuurissa kehon lihaksikkuutta pidetäänkin esteettisenä ihanteena, kuten länsimaissakin, niin ainakin soutupiireissä vielä suurempana tekijänä on kehon uhraaminen harjoituksissa ja oman kehon hallinta. (McDonald 2009.)

 

Nämä kannattaa huomioida koululiikunnan kehittämisessä

Maskuliinisuuden merkitys koululiikunnalle on mielestäni mielenkiintoinen näkökulma pohtia heikoimpien oppilaiden viihtyvyyttä tunneilla. Hegemoninen maskuliinisuus ei välttämättä tee kaikille lapsille koululiikuntaan osallistumista helpoksi. Oppilastovereiden syrjiminen ja alistaminen riippuu siitä, minkä tyyppinen maskuliinisuus oppilaille on kehittynyt.

Tutkimuskirjallisuuden perusteella oppilaitokset eivät voi yksistään vaikuttaa siihen, millainen maskuliinisuus pojille kehittyy, sillä suurimmat vaikutteet tulevat isiltä ja vapaa-ajan harrastuksista. Tämä näkökulma koululiikuntaan on kuitenkin mielestäni kehittämiskelpoinen ja ainakin Suomessa jäänyt ilman suurempaa huomiota.

 

Tutustu myös muihin Maskuliininen urheilu -sarjan kirjoituksiin

Liikuntaihmisten itsekritiikin polttoaineeksi ja alasta riippumatta kaikkien feministien (miksi ei sovinistienkin) ja sukupuolten tasa-arvosta kiinnostuneiden iltalukemiseksi kirjoitan neljänä seuraavana päivänä postaukset urheilukulttuurin maskuliinisuudesta viimeaikaisten tutkimusten valossa.  

  1. Maskuliinisuus ja media
  2. Maskuliinisuus lajikulttuureissa
  3. Maskuliinisuus koululiikunnassa
  4. Maskuliinisuus urheilun hallinnossa

+ Lähdeviitteet

Goig, R. 2008. Learning and representation: the construction of masculinity in football. An analysis of the situation in Spain. Sport in Society 11 (6), 685–695.

Hickey, C. 2008. Physical education, sport and hyper-masculinity in schools. Sport, Education and Society 13 (2), 147–161.

Light, R. 2008. Learning masculinities in a Japanese high school rugby club. Sport, Education and Society 13 (2), 163–179.

Light, R. 2007. Re-examining Hegemonic Masculinity in High School Rugby: The Body, Compliance and Resistance. Quest 59, 323–338.

McDonald, B. 2009. Learning Masculinity Through Japanese University Rowing. Sociology of Sport Journal 26, 425–442.

Comment